Avainsana: täydennyskoulutus

  • Arviointi ja lukiomatematiikka

    Arviointi ja lukiomatematiikka

    Teksti: Lasse Eronen, matematiikan pedagogiikan yliopistotutkija, Itä-Suomen yliopistoTeksti on julkaistu alunperin Dimension verkkolehdessä 7.10.2019.Kansikuva: Rawpixel (roungroat) Arviointi on matematiikan harrastamisen kannalta keskeinen aktiviteetti, joka osaltaan on ollut mahdollistamassa nykymuotoisen matematiikan kehittymisen. Matematiikan kannalta arviointi tulee kuitenkin nähdä enemmän matemaattisen ajatteluprosessin osana kuin ajatteluprosessin onnistumista mittaavana aktiviteettina.

  • Leikkien kohti matematiikan oppimista

    Leikkien kohti matematiikan oppimista

    Tekstin on kirjoittanut varhaiskasvatuksen yliopistonlehtori, KT Jonna Kangas Helsingin yliopistosta. Jonna on mukana LUMATIKKA-hankkeen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tiimissä suunnittelemassa ja toteuttamassa koulutuksen sisältöjä. Ehkä leikki ja matematiikka eivät olekaan niin kaukana toisistaan. Jonna Kangas, KT, varhaiskasvatuksen yliopistonlehtori

  • Podcast: Toimijuutta edistävä arviointi matematiikassa – Juuso Nieminen

    LUMATIKKA-kurssien yhtenä keskeisenä aiheena on arviointi. Arviointia käsittelevä kurssimateriaali on saanut täydennystä podcastmuodossa. Jaamme podcastin avoimella lisenssillä CC BY-SA. Toimijuutta edistävää arviointia pohtimassa matematiikan opettaja ja arvioinnin tutkija Juuso Nieminen. Nieminen on tutkinut Helsingin yliopiston matematiikan opetuksen tutkimusryhmässä laajasti mm. itsearviointia. Hän on julkaissut vuonna 2019 Arvioinnin käsikirjan Aki Luostarisen kanssa. Nieminen vaikuttaa Matikkanälkä-yrityksessä kouluttajana.

  • Opet­ta­jien ma­te­ma­tii­kan täy­den­nys­kou­lu­tus sai jat­ko­ra­hoi­tuk­sen

    Opet­ta­jien ma­te­ma­tii­kan täy­den­nys­kou­lu­tus sai jat­ko­ra­hoi­tuk­sen

    Uutinen on julkaistu alunperin Helsingin yliopiston uutisissa 5.2.2020.TEKSTI: JOHANNA PELLINEN Koulujen ja päiväkotien opettajat ovat voineet kehittää matematiikan opetuksen taitojaan jo puolentoista vuoden ajan avoimilla ja maksuttomilla verkkokursseilla. Täydennyskoulutus jatkuu, sillä seitsemän yliopiston ja korkeakoulun yhteistyössä tehty hanke on saanut Opetushallitukselta 870 000 euron jatkorahoituksen vuosille 2020–2022.

  • Tervetuloa koulutukseen!

    Mitkä ovat LUMATIKKA-ohjelman keskeiset tavoitteet? Miten työyhteisön kehittymisen näkökulma on otettu huomioon?

  • Matikkaeväitä koulureppuun

    Matikkaeväitä koulureppuun

    Teksti on julkaistu alunperin Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalveluiden HY+ uutisissa 13.08.2018 Näinä päivinä koulunsa aloittaa yli 60 000 ekaluokkalaista, joilla on pian edessään myös ihan ensimmäinen matematiikan tunti! Joku saattaa pikkuisen jännittää, joku odottaa innolla. Vaikka ekaluokkalainen on vasta koulupolkunsa alussa, matemaattisissa taidoissa on jo eroja. Matemaattisen tiilitalon perustukset lepäävät lukumääräisyyden tajussa: toisilla käsitys…

  • Yli­opis­tot ja am­mat­ti­kor­kea­kou­lut käyn­nis­tä­vät yh­tei­sen ma­te­ma­tii­kan opet­ta­mi­sen täy­den­nys­kou­lu­tus­oh­jel­man

    Yli­opis­tot ja am­mat­ti­kor­kea­kou­lut käyn­nis­tä­vät yh­tei­sen ma­te­ma­tii­kan opet­ta­mi­sen täy­den­nys­kou­lu­tus­oh­jel­man

    Tiedote on julkaistu alunperin Helsingin yliopiston uutisissa 8.8.2018.Teksti: MINNA MERILÄINEN-TENHUKuva: VEIKKO SOMERPURO LUMATIKKA-täydennyskoulutusohjelman ensimmäinen vaihe alkoi 17.9.2018. Koulutus on Opetushallituksen rahoittama ja kohderyhmiin kuuluville opettajille maksuton. Tavoitteena on kaikille avoin tutkimukseen perustuva koulutusohjelma verkossa.

Top