Valtakunnalliset LUMA-päivät päästiin järjestämään jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen kesäkuussa. Järjestäjäyliopistona oli tänä vuonna Aalto Espoon Otaniemessä. LUMATIKKA-ohjelma oli kutsuttu päiville pitämään kaksi työpajaa opettajille matematiikan ja ohjelmoinnin opetuksesta. Lisäksi ohjelman koordinaattorit olivat mukana esittelemässä LUMA-kehittäjäyhteisötoiminnassa toteutettuja opetusmateriaaleja samaisiin aineisiin.
Jatka lukemista ”Katsaus koulutusantiin LUMA-päivillä 2022”Mitä ne bitit ovatkaan?
Tekstin on kirjoittanut Antti Laaksonen, joka työskentelee Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen osastolla yliopistonlehtorina. Antti on toiminut kouluttajana LUMATIKKA-valinnaiskurssilla Ohjelmoinnin merkitys matematiikan opetuksessa.
Muutama viikko sitten mietimme koululaisten ohjelmointikerhossa, mitä bitit ovat ja mitä hyötyä moisista voisi olla. Kerholaisilta tuli monia hyviä ideoita, ja kaikilla tuntui olevan käsitystä, että bitit liittyvät jotenkin tietokoneisiin, ohjelmointiin tai hakkerointiin.
Jatka lukemista ”Mitä ne bitit ovatkaan?”Ohjelmointia opettajille
Juttu on julkaistu alunperin Dimensio-lehdessä 19.3.2021
Teksti: Hannu Korhonen
Kuva: Emilia Erfving
LUMA-keskus Suomen LUMATIKKA-täydennyskoulutusohjelmassa [1] on kaksitoista maksutonta verkkokurssia. Keväällä 2021 järjestettiin muiden muassa Ohjelmoinnin merkitys matematiikan opetuksessa.
Jatka lukemista ”Ohjelmointia opettajille”Tutkija kertoo bioinformatiikasta, tutkijan työstä, urapolustaan sekä ohjelmoinnista
Millä tavalla bioinformatiikan alalla tehtävä tieteellinen tutkimus eliön perintöaineksen, eli genomin, parissa liittyy lääketieteeseen ja populaatioiden monimuotoisuuteen? Miten ohjelmointi ja tietojenkäsittelytiede auttavat lajin genomin selvittämisessä?
Jatka lukemista ”Tutkija kertoo bioinformatiikasta, tutkijan työstä, urapolustaan sekä ohjelmoinnista”Uusia oppimateriaaleja kehitetty LUMATIKKA-hankkeessa
LUMATIKKA-täydennyskoulutushankkeen puitteissa on kehitetty paljon uutta, lapsia ja nuoria toimimaan innostavaa matematiikan opetusmateriaalia. Materiaalit ovat maksuttomia ja avoimen lähdekoodin alaisia.
Jatka lukemista ”Uusia oppimateriaaleja kehitetty LUMATIKKA-hankkeessa”