Avainsana: lumatikka

  • Matikkaeväitä koulureppuun

    Matikkaeväitä koulureppuun

    Teksti on julkaistu alunperin Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalveluiden HY+ uutisissa 13.08.2018 Näinä päivinä koulunsa aloittaa yli 60 000 ekaluokkalaista, joilla on pian edessään myös ihan ensimmäinen matematiikan tunti! Joku saattaa pikkuisen jännittää, joku odottaa innolla. Vaikka ekaluokkalainen on vasta koulupolkunsa alussa, matemaattisissa taidoissa on jo eroja. Matemaattisen tiilitalon perustukset lepäävät lukumääräisyyden tajussa: toisilla käsitys…

  • Apua arviointiin

    Apua arviointiin

    Teksti: Henna Hiltunen Henna Hiltunen on oululainen matemaattisten aineiden opettaja. Hän toimii yhtenä suunnittelijoista ja kouluttajista LUMATIKKA-koulutuksen luokkien 7–9 luokka-astekohtaisella kurssilla. Viimeisten viikkojen aikana olet todennäköisesti käyttänyt paljon aikaa arvioinnin miettimiseen. Mikä arvosana kuvaa parhaiten tämän oppilaan osaamista? Miten suuri painotus summatiivisilla kokeilla on väliarvioinnissa? Miten hyödynnän kaikkea tekemääni formatiivista arviointia – etenkin sitä, joka…

  • Muutokset matematiikan osaamisessa ja asenteessa

    LUMATIKKA-koulutuksen ensimmäisen toteutuskerran kaikkien asteiden opettajille yhteinen aloituskurssi on päässyt hyvään vauhtiin! Kurssin on aloittanut noin 150 eri asteiden opettajaa. Kurssin toinen viikko sai aikaan vilkkaan verkkokeskustelun matematiikan osaamisen ja asenteen  muutoksista.

  • Yli­opis­tot ja am­mat­ti­kor­kea­kou­lut käyn­nis­tä­vät yh­tei­sen ma­te­ma­tii­kan opet­ta­mi­sen täy­den­nys­kou­lu­tus­oh­jel­man

    Yli­opis­tot ja am­mat­ti­kor­kea­kou­lut käyn­nis­tä­vät yh­tei­sen ma­te­ma­tii­kan opet­ta­mi­sen täy­den­nys­kou­lu­tus­oh­jel­man

    Tiedote on julkaistu alunperin Helsingin yliopiston uutisissa 8.8.2018.Teksti: MINNA MERILÄINEN-TENHUKuva: VEIKKO SOMERPURO LUMATIKKA-täydennyskoulutusohjelman ensimmäinen vaihe alkoi 17.9.2018. Koulutus on Opetushallituksen rahoittama ja kohderyhmiin kuuluville opettajille maksuton. Tavoitteena on kaikille avoin tutkimukseen perustuva koulutusohjelma verkossa.

Top