Avainsana: lumatikka

  • Mitä ne bitit ovatkaan?

    Mitä ne bitit ovatkaan?

    Tekstin on kirjoittanut Antti Laaksonen, joka työskentelee Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen osastolla yliopistonlehtorina. Antti on toiminut kouluttajana LUMATIKKA-valinnaiskurssilla Ohjelmoinnin merkitys matematiikan opetuksessa. Muutama viikko sitten mietimme koululaisten ohjelmointikerhossa, mitä bitit ovat ja mitä hyötyä moisista voisi olla. Kerholaisilta tuli monia hyviä ideoita, ja kaikilla tuntui olevan käsitystä, että bitit liittyvät jotenkin tietokoneisiin, ohjelmointiin tai hakkerointiin.

  • Arviointi ja lukiomatematiikka

    Arviointi ja lukiomatematiikka

    Teksti: Lasse Eronen, matematiikan pedagogiikan yliopistotutkija, Itä-Suomen yliopistoTeksti on julkaistu alunperin Dimension verkkolehdessä 7.10.2019.Kansikuva: Rawpixel (roungroat) Arviointi on matematiikan harrastamisen kannalta keskeinen aktiviteetti, joka osaltaan on ollut mahdollistamassa nykymuotoisen matematiikan kehittymisen. Matematiikan kannalta arviointi tulee kuitenkin nähdä enemmän matemaattisen ajatteluprosessin osana kuin ajatteluprosessin onnistumista mittaavana aktiviteettina.

  • Leikkien kohti matematiikan oppimista

    Leikkien kohti matematiikan oppimista

    Tekstin on kirjoittanut varhaiskasvatuksen yliopistonlehtori, KT Jonna Kangas Helsingin yliopistosta. Jonna on mukana LUMATIKKA-hankkeen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tiimissä suunnittelemassa ja toteuttamassa koulutuksen sisältöjä. Ehkä leikki ja matematiikka eivät olekaan niin kaukana toisistaan. Jonna Kangas, KT, varhaiskasvatuksen yliopistonlehtori

  • Oppia ikä kaikki – miten kehittää opettajien ammatillista osaamista ja opetustyötä mielekkäällä tavalla?

    Oppia ikä kaikki – miten kehittää opettajien ammatillista osaamista ja opetustyötä mielekkäällä tavalla?

    Esittelyteksti julkaistu aiemmin kokonaisuudessaan 16.3.2021 Graduparaati -sivustolla kasvatustieteiden maisteriohjelman opiskelijoiden pro gradu -tutkielmien esittelyblogissa. Opettajien työnkuva muuttuu yhteiskunnan mukana, mikä patistaa opettajantiedon ja opetuksen päivittämiseen. Viimeisimmän opetussuunnitelmauudistuksen myötä etenkin matematiikan tavoitteisiin kirjattiin merkittäviä uusia painotuksia avoimien ongelmanasetteluiden sekä laaja-alaisen teknologian jalkauduttua koulumaailmaan. Opettajuus onkin koko uran kestävä oppimisprosessi, jonka tukemiseksi tarvitaan paitsi systemaattista koulutusjatkumoa, myös…

  • Ohjelmointia opettajille

    Ohjelmointia opettajille

    Juttu on julkaistu alunperin Dimensio-lehdessä 19.3.2021 Teksti: Hannu KorhonenKuva: Emilia Erfving LUMA-keskus Suomen LUMATIKKA-täydennyskoulutusohjelmassa [1] on kaksitoista maksutonta verkkokurssia. Keväällä 2021 järjestettiin muiden muassa Ohjelmoinnin merkitys matematiikan opetuksessa.

  • Maksuttomia matematiikkaa käsitteleviä webinaareja

    LUMATIKKA on järjestänyt useita webinaareja syksyn aikana. Webinaarit soveltuvat kaikille matematiikan opetuksesta ja oppimisesta kiinnostuneille. Webinaarien tallenteihin pääset tutustumaan Youtube-kanavallamme.

  • Tutkija kertoo bioinformatiikasta, tutkijan työstä, urapolustaan sekä ohjelmoinnista

    Millä tavalla bioinformatiikan alalla tehtävä tieteellinen tutkimus eliön perintöaineksen, eli genomin, parissa liittyy lääketieteeseen ja populaatioiden monimuotoisuuteen? Miten ohjelmointi ja tietojenkäsittelytiede auttavat lajin genomin selvittämisessä?

Top