Opi in­nos­ta­vaa ma­te­ma­tii­kan ope­tus­ta verk­ko­kurs­sil­ta

Teksti on julkaistu alunperin Helsingin yliopiston uutisissa 14.8.2019. Alkuperäistä tekstiä on päivitetty ajankohtaisilla tiedoilla.
Teksti: Johanna Pellinen

Koulujen ja päiväkotien opettajat sekä muut kiinnostuneet voivat opetella avoimilla ja maksuttomilla verkkokursseilla, kuinka kehittää omaa opetusta ja sytyttää innostus matematiikkaan. Tammikuun alussa avautuu taas useita verkkokursseja.

Useita tuhansia opettajia on osallistunut kuluneiden vuosien aikana matematiikan opetuksen LUMATIKKA-kursseille verkossa ympäri Suomen. Kurssien materiaalien pariin pääsee kuka vain luomalla tunnukset Helsingin yliopiston verkkokoulutusten MOOC-ympäristöön. 

Kolmiosainen koulutusohjelma on laajuudeltaan viisitoista opintopistettä. Kursseja on kehitetty siihen suuntaan, että kurssilla pystyy etenemään vapaassa tahdissa omien aikataulujen mukaan. Tyypillisesti kurssit käydään läpi puolentoista vuoden aikana, mutta muutamat ovat saaneet sen suoritettua puolessakin vuodessa.

Matematiikan opetuksen LUMATIKKA-täydennyskoulutusohjelma on rakennettu uusimman tutkimustiedon pohjalta kahdeksan yliopiston ja ammattikorkeakoulun kesken Opetushallituksen rahoittamassa hankkeessa, joka käynnistyi vuosi sitten.

Apua oman ope­tuk­sen ke­hit­tä­mi­seen

Ohjelman kaikkien asteiden opettajille yhteisessä avausosassa LUMATIKKA 1: Matematiikan polulla varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle matematiikan didaktiikan ja sen lähialueiden asiantuntijat kertovat, kuinka matematiikan osaaminen kehittyy varhaislapsuudesta aikuisuuteen. Kurssilla käsitellään myös ongelmanratkaisua ja avoimien tehtävien käyttämistä opetuksessa. 

— Osallistujat voivat kurssin tukemana kehittää omaa opetustaan ja viedä koulutuksessa saamansa oivallukset arjen opetustyöhön, sanoo hankkeen johtaja, LUMA-keskus Suomen johtaja, professori Maija Aksela Helsingin yliopistosta.

Akselan mukaan kurssit haluttiin rakentaa niin, että ne palvelevat paitsi opetushenkilöstöä myös muitakin aiheesta kiinnostuneita. Esimerkiksi alan opiskelijat tai lasten vanhemmat voivat kursseilla opiskella, millaista on hyvä matematiikan opetus.

Ver­tais­tu­kea ja yh­tei­söl­li­syyt­tä

Ollakseen onnistunut ja vaikuttava, täydennyskoulutuksen on hyvä saada koko työyhteisö kehittymään. Koulutukseen kannustetaan hakeutumaan oman kollegan kanssa, jotta uudet opit siirtyvät tehokkaammin käytäntöön kouluissa tai päiväkodeissa. 

Mikäli tähän ei ole mahdollisuutta, saa verkon välityksellä tukea kouluttajilta ja samojen asioiden kanssa pähkäileviltä kollegoilta ympäri Suomen.

Koulutuksessa haetaan yhteisöllisesti keinoja esimerkiksi siihen, kuinka sytyttää oppilaissa matematiikkainnostus. Osallistujia kannustetaan jakamaan toisile omia käytänteitään.

— On upeaa, että voimme oppia näin toinen toisiltamme ja etsiä yhdessä ratkaisuja opetuksen haasteisiin, Aksela iloitsee. 

Verkko mahdollistaa osallistumisen paikan lisäksi myös ajasta riippumatta, joten aiheisiin voi palata aina, kun sopivalta tuntuu. Materiaalit jäävät saataville myös hankkeen päättymisen jälkeen.

— Verkkokursseja tarjoamalla haluamme avata opettajille ja kasvattajille maantieteellisesti tasa-arvoisen mahdollisuuden kouluttautua, kertoo Aksela.


Verkko-opinnot keväällä 2021

Kurssin oppimisympäristö avautuu osallistujille 11.1.2021. Kurssisuoritukset tulee olla palautettuna 18.4.2021 mennessä. Tuolla aikavälillä opinnot voi aloittaa haluamanaan ajankohtana ja edetä omassa tahdissa.

Kurssille voi ilmoittautua etukäteen tämän sivun kautta 2.11.2020-10.1.2021. Ilmoittautuneille lähetetään kurssin alkaessa ohjeet kurssialueelle liittymiseen.

Tutustu kurssiin tästä.


LUMATIKKA on Opetushallituksen rahoittama ja LUMA-keskus Suomi -verkoston koordinoima matematiikan opetuksen ja oppimisen täydennyskoulutusohjelma. Koulutus on suunnattu varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja toisen asteen opettajille. Ohjelman verkkokurssit ovat osallistujille maksuttomia.

Lisätietoja: LUMATIKKA-verkkosivu | info@lumatikka.luma.fi

Helsingin Sanomat: Uusia ratkaisuja matematiikan osaajien pulaan

Helsingin Sanomat kirjoitti keskiviikkona 24.4.2019 Kotimaa-osastolla alakoulun matematiikan tehtävien muutoksesta toiminnallisempaan suuntaan. Uusia ratkaisuja taitotason nostamiseen ja polarisaation pienentämiseen on pyritty löytämään mm. toiminnallisella, kokeellisella ja ongelmanratkaisuun pohjautuvalla työskentelyllä.

Artikkeliin oli haastateltu myös LUMATIKKA-työryhmän matematiikan opetuksen ammattilaisia, yliopistonlehtoireita Anu Lainetta Helsingin yliopistosta ja Jorma Joutsenlahtea Tampereen yliopistosta.

Voit lukea Hesarin artikkelin kokonaisuudessaan ja kokeilla, miten ongelmanratkaisuun perustuvat tehtävät suvuvat sinulta (sisältö vain tilaajille).

Menivätkö alakoululaisesi matikan kotitehtävät yli hilseen? Niin pitääkin, kannustaa yliopistonlehtori Anu Laine. “Oppisisältöihin on tullut yhä enemmän ongelmanratkaisuun liittyviä tehtäviä. Niissä lapsi ja aikuinen lähtevät samalta viivalta, eikä lukion pitkäkään matematiikka pelasta.”

HS 24.4.2019

Laine on yksi LUMATIKKA-valinnaiskurssin Ymmärrystä ongelmanratkaisuun suunnittelijoista ja kouluttajista. Kurssin tavoitteena on innostaa ongelmanratkaisuun ja sen opettamiseen esiopetuksen ja alaluokkien oppilaita ja opettajia. Usean vuoden kehitystyön tuloksena syntynyt verkkokurssi toteutetaan kahdesti vuodessa.

Lue lisää kurssin sisällöstä! | Aikataulu ja ilmoittautuminen

Yliopistonlehtori Jorma Joutsenlahdelle kielentäminen on ollut pitkäaikainen missio. “Matematiikan kielentämiseen pitää opettaa. Perusidea on siinä, että laitetaan oppilaat puhumaan matematiikkaa, jolloin he samalla jäsentävät omaa ajatteluaan. Palaute on ollut valtavan positiivista. Moni on sanonut, että nyt vihdoin ymmärtää, mistä on kyse.”

HS 24.4.2019

Joutsenlahti on toiminut suunittelijana LUMATIKKA-koulutuksen alakoulun opettajien kurssilla. Kurssin kantavana voimana on ollut kielentämiskulttuurin tuominen alakoulun matikan tunneille. Kurssi toteutetaan verkkokoulutuksena kahdesti vuodessa.

Lue lisää kurssin sisällöstä! | Tilaa muistutus sähköpostiisi ilmoittautumisen alkamisesta!


LUMATIKKA on Opetushallituksen rahoittama ja LUMA-keskus Suomi -verkoston koordinoima matematiikan opetuksen ja oppimisen täydennyskoulutusohjelma. Koulutus on suunnattu varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja toisen asteen opettajille. Ohjelman verkkokurssit ovat osallistujille maksuttomia.

Lisätietoja: LUMATIKKA-verkkosivu | info@lumatikka.luma.fi