Syyskuun verkkokurssit

Kansikuvan grafiikka: Emilia Erfving

Maanantaina 2.9. alkaa iso joukko LUMATIKKA-verkkokoulutuksia! Ilmoittaudu näille kursseille viimeistään su 1.9. mennessä!

Ilmoittautuneet saavat ohjeet kirjautumiseen 2.9. aamupäivän aikana. Lisätietoja info@lumatikka.luma.fi.

Loka- ja marraskuussa alkaville kursseille voi ilmoittautua kurssin alkuun asti. Katso aikataulut ja ilmoittaudu.

Ongelmanratkaisua voi oppia ymmärtämään

Teksti ja kuvat: Sirpa Wass. Wass on kouluttajana verkkokurssilla Ymmärrystä ongelmanratkaisuun, joka on LUMATIKKA-hankkeen uutuskoulutus syyslukukaudella 2019. Valinnaikurssi alkaa 2.9.

LUMATIKKA 3: Ymmärrystä ongelmanratkaisuun (2 op) -kurssin tavoitteena on innostaa opettajia työskentelemään luokissaan ongelmanratkaisun parissa. Uusi opetussuunnitelma edellyttää matemaattisen ajattelun, loogisen päättelyn ja ongelmanratkaisutaitojen kehittämistä. Kurssilla haetaan välineitä näiden taitojen hankkimiseen avoimien ongelmien avulla.

Kurssin sisältöjä ja toimintatapoja on kehitetty Helsingin yliopiston kasvatustieteen osaston matematiikkaryhmässä kansainvälisen tutkimuksen ja erilaisten koulutustapahtumien yhteydessä vuosien ajan. Päämääränä on ollut tuoreen tutkimustiedon siirtyminen opettajien ja oppilaiden käyttöön.

Nyt kurssi on muokattu LUMATIKKA-hankkeen valinnaiskurssiksi. Pääasiallisena kohdetyhmänä ovat 0–6 luokkien opettajat, mutta kurssin tehtävät on helposti sovellettavissa kaikille ikäryhmille. Ajattelu on hauskaa ja hyödyllistä kaikilla asteilla!

Maija ja Matti käyvät samaa koulua. Maija asuu 2 kilometrin päässä koulusta ja Matti 5 kilometrin päässä. Kuinka kaukana he asuvat toisistaan?

Mahdollisten ratkaisujen pohdintaa avoimeen tehtävään. Kuva: Sirpa Wass

Kurssilla käsitellään avoimien ongelmien esille tuomia tilanteita. Keskustelut avoimien ongelmien parissa muuttavat tutkitusti luokan toimintakulttuuria. Toimintakulttuurin muuttuessa uudet ajattelutavat kehittyvät väistämättä. Ongelmia ratkaistaessa taidot tutkitusti kehittyvät.

Kurssi perustuu osallistujan työskentelyyn omien oppilaidensa kanssa. Kurssi tarjoaa opettajalle valmiin materiaalin omien ongelmanratkaisutuokioidensa suunnitteluun. Mukana on lähdemateriaalia ja lisätietoa aiheesta. Kurssin aikana pohditaan erityisesti mm. ongelmanratkaisun herättämiä tunteita, toimintakulttuurin muutosta, opettajan mahdollisuuksia tukea ajattelun kehittymistä, tuokioiden suunnittelua ja arviointia. Kurssilla mm. harjoitellaan, miten arviointiportaikkoa voi käyttää arvioinnin tukena.

Portaikko toimii arvioinnin apuna. Piirros: Sirpa Wass

Lisää ongelmanratkaisun opettamisesta LUMA Suomi -kehityshankkeen verkkosivulla.

Ilmoittaudu kurssille!

Lue lisää kurssin käytännön toteutuksesta kurssin esittelysivulta. Syksyn verkkokurssi toteutetaan 2.9.-5.12.2019, ja mukaan voit ilmoittautua 1.9. saakka täältä.

Mitä ne bitit ovatkaan?

Tekstin on kirjoittanut Antti Laaksonen, joka työskentelee Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen osastolla yliopistonlehtorina. Antti kouluttaa LUMATIKKA-valinnaiskurssilla Ohjelmoinnin merkitys matematiikan opetuksessa.


Muutama viikko sitten mietimme koululaisten ohjelmointikerhossa, mitä bitit ovat ja mitä hyötyä moisista voisi olla. Kerholaisilta tuli monia hyviä ideoita, ja kaikilla tuntui olevan käsitystä, että bitit liittyvät jotenkin tietokoneisiin, ohjelmointiin tai hakkerointiin.

Sinänsä on helppoa kertoa, mitä bitit ovat. Bitti on numero, joka on joko 0 tai 1, ja tietokone laskee niiden avulla. Ihmiselle kymmenjärjestelmä on luonteva tapa laskea, koska ihmisellä on kymmenen sormea, mutta tietokoneelle bitit ovat mukavampia. Tietokone voi tulkita asiaa niin, että sähkövirta joko kulkee (1) tai ei kulje (0).

Bitit tulevat vastaan kuitenkin monissa muissakin tilanteissa. Yksi esimerkki tästä on Sudenpentujen käsikirjassa esitetty taianomainen keino saada selville opettajan (tai jonkun muun henkilön) ikä. Se perustuu seuraaviin tauluihin:

Iän selvittäjä pyytää opettajaa osoittamaan niitä tauluja, joissa hänen ikänsä esiintyy. Tämän jälkeen iän voi päätellä laskemalla yhteen ensimmäinen luku kaikista osoitetuista tauluista. Esimerkiksi jos opettaja osoittaa tauluja 2, 3 ja 6, hänen ikänsä on 2+4+32 = 38 vuotta. Mutta miten voi olla mahdollista päätellä ikä luotettavasti, vaikka opettaja vain osoittaa muutamaa taulua?

Tämä on yksi tehtävistä, joita pohditaan jälleen syyskuun alussa alkavalla LUMATIKKA-verkkokurssilla Ohjelmoinnin merkitys matematiikan opetuksessa. Kurssi pyrkii näyttämään, miten ohjelmointitaito ja käsitys algoritmeista tuovat arvokasta lisää perinteisiin matematiikan tehtäviin.


LUMATIKKA-täydennyskoulutusohjelman puitteissa järjestetään kaksi algoritmiseen ajatteluun ja ohjelmointiin paneutuvaa valinnaiskurssia:

LUMATIKKA 3: Ohjelmoinnin merkitys matematiikan opetuksessa (2 op)
Kurssi suoritetaan verkossa. Verkko-opinnot voi suorittaa omassa tahdissa ajalla 2.9.-5.12.2019. Ilmoittautuminen 1.9. mennessä. Kohderyhmänä opettajat yläkoulussa ja toisella asteella.

LUE LISÄÄ KURSSISTA | ILMOITTAUDU KURSSILLE

LUMATIKKA 3: Algoritmisen ajattelun kehittäminen (2 op)
Kurssi suoritetaan verkossa. Verkko-opinnot voi suorittaa omassa tahdissa ajalla 28.10.-5.12.2019. Ilmoittautuminen 1.9. mennessä. Kohderyhmänä opettajat varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.

LUE LISÄÄ KURSSISTA | ILMOITTAUDU KURSSILLE

Projektioppimiseen potkua verkkokurssilta

Kaikilla koulutusasteilla työskenteleville opettajille ja kasvattajille suunnatun Projektit opetuksen polkimena -verkkokurssin seuraava toteutus alkaa 2.9.2019. Kurssi toteutetaan yhteistyössä StarT-toiminan sekä LUMA Suomi -kehityshankkeeseen kuuluvien Arkielämän ilmioitä ja Projektioppiminen yläkoulun matematikkassa -osahankkeiden kanssa.

Projektioppiminen tuo matematiikan, luonnontieteiden, ympäristöopin ja teknologian opetukseen lisäarvoa syventämällä ja laajentamalla oppijoiden tietoja ja taitoja. Projektien avulla oppijat pääsevät näkemään, mihin kaikkeen arjessa tarvitaan matematiikkaa ja luonnontieteitä. Opetuksesta tulee oppijalähtöistä, ja oppijat ovat aktiivisia toimijoita oppimisprosessin aikana. Aineen opetus monipuolistuu, kun eheyttävä ja ilmiöpohjainen opetus sulautuvat luonnollisesti projektityöskentelyyn. Matematiikan ja luonnontieteiden lisäksi oppijat harjoittelevat muita työelämätaitoja, kuten yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.

Projektit opetuksen polkimena -kurssin tavoitteena on antaa sinulle uusia työkaluja opetuksesi kehittämiseen, kannustaa sinua käyttämään projektioppimista matematiikan ja muiden LUMA-aineiden opetuksessa sekä tukea sinua projektioppimiskokonaisuuden toteutuksessa.

Tällä kurssilla tutustut projektioppimiseen ja sen arviointiin yleisesti matematiikan ja muiden LUMA-aineiden opetuksen näkökulmasta ns. teoriaosuudessa, joka on avoinna 2.9.2019 alkaen kaikille aiheesta kiinnostuneille. Teoriaosuuden voi suorittaa itsenäisesti täysin omassa aikataulussa, kuitenkin 1.6.2020 mennessä. Teoriaosan tehneet voivat kirjata 1 op laajuisen suorituksen osaksi LUMATIKKA-ohjelman valinnaista osiota tai LUMA Suomen Arjen ilmiöitä ja monialaisia projekteja LUMA-aineiden opetuksessa -koulutusta.

Käytännön osuudessa voit eriytyä joko matematiikan opetuksen näkökulmaan (1 op osaksi LUMATIKKA-hanketta) tai muiden LUMA-aineiden näkökulmaan (1 op Arjen ilmiöihin). Käytännön osassa laadit oman projektioppimiskokonaisuuden, josta saat vertaispalautetta muilta osallistujilta. Kurssilla saat konkreettisia opetusmalleja ja materiaaleja oman opetuksen suunnittelun tueksi. Matematiikan opetukseen eriytyvään käytännön osaan osallistuaksesi ilmoittaudu ennakkoon kurssille. Kurssi järjestetään ohjatusti 2.9. – 5.12.2019.

LUE LISÄÄ KURSSISTA | ILMOITTAUDU

Opi in­nos­ta­vaa ma­te­ma­tii­kan ope­tus­ta verk­ko­kurs­sil­ta

Teksti on julkaistu alunperin Helsingin yliopiston uutisissa 14.8.2019
Teksti: Johanna Pellinen
Kuva: Mika Koponen

Koulujen ja päiväkotien opettajat sekä muut kiinnostuneet voivat opetella avoimilla ja maksuttomilla verkkokursseilla, kuinka kehittää omaa opetusta ja sytyttää innostus matematiikkaan. Syyskuun alussa avautuu taas useita uusia verkkokursseja.

Reilu tuhat opettajaa ja varhaiskasvattajaa on osallistunut kuluneen vuoden aikana matematiikan opetuksen LUMATIKKA-kursseille niin verkossa kuin ympäri Suomenkin. Kurssien materiaalien pariin pääsee kuka vain luomalla tunnukset Helsingin yliopiston verkkokoulutusten MOOC-ympäristöön. 

Kolmiosainen koulutusohjelma on laajuudeltaan viisitoista opintopistettä. Kursseja on kehitetty siihen suuntaan, että kurssilla pystyy etenemään vapaassa tahdissa omien aikataulujen mukaan. Tyypillisesti kurssi käydään puolentoista vuoden aikana, mutta muutamat ovat saaneet sen suoritettua puolessakin vuodessa.

Osallistujilta kerätyn palautteen perusteella kurssien sisältöä ja käyttäjäystävällisyyttä on vuoden aikana kehitetty. Parhaillaan uusinta tutkimustietoa tiivistetään syksyn aikana julkaistaviin kursseihin.

Matematiikan opetuksen LUMATIKKA-täydennyskoulutusohjelma on rakennettu uusimman tutkimustiedon pohjalta kahdeksan yliopiston ja ammattikorkeakoulun kesken Opetushallituksen rahoittamassa hankkeessa, joka käynnistyi vuosi sitten.

Apua oman ope­tuk­sen ke­hit­tä­mi­seen

Uudistetun kurssin ensimmäinen, kaikkien asteiden opettajille yhteinen avausosa LUMATIKKA 1: Matematiikan polulla varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle julkaistiin kesäkuussa. Aloituskurssi keräsi jo kesän aikana yli sata kasvattajaa ja opettajaa täydentävien opintojen pariin.

Aloituskurssilla matematiikan didaktiikan ja sen lähialueiden asiantuntijat kertovat, kuinka matematiikan osaaminen kehittyy varhaislapsuudesta aikuisuuteen. Kurssilla käsitellään myös ongelmanratkaisua ja avoimien tehtävien käyttämistä opetuksessa. 

— Osallistujat voivat kurssin tukemana kehittää omaa opetustaan ja viedä koulutuksessa saamansa oivallukset arjen opetustyöhön, sanoo hankkeen johtaja, LUMA-keskus Suomen johtaja, professori Maija Aksela Helsingin yliopistosta.

Syyskuun alussa avautuu toinen osa, jossa on omat kurssit varhaiskasvattajille sekä alakoulun, yläkoulun, lukion ja ammatillisten oppilaitosten opettajille. Niissä paneudutaan kullekin ikäluokalle olennaisiin matemaattisiin ja pedagogisiin aiheisiin.

Koko koulutussarjan valinnaiskursseineen ja ruotsinkielisine versioineen on tarkoitus olla avoimesti verkossa hankkeen päättyessä tämän vuoden lopussa.

— Kurssit ovat ensimmäisiä, jotka on tuotettu yhteisöllisesti LUMA-verkostossa, Aksela korostaa.

Akselan mukaan kurssit haluttiin rakentaa niin, että ne palvelevat paitsi opetushenkilöstöä myös muitakin aiheesta kiinnostuneita. Esimerkiksi alan opiskelijat tai lasten vanhemmat voivat kursseilla opiskella, millaista on hyvä matematiikan opetus.

Ver­tais­tu­kea ja yh­tei­söl­li­syyt­tä

Ollakseen onnistunut ja vaikuttava, täydennyskoulutuksen on hyvä saada koko työyhteisö kehittymään. Koulutukseen kannustetaan hakeutumaan oman kollegan kanssa, jotta uudet opit siirtyvät tehokkaammin käytäntöön kouluissa tai päiväkodeissa. 

Mikäli tähän ei ole mahdollisuutta, saa verkon välityksellä tukea kouluttajilta ja samojen asioiden kanssa pähkäileviltä kollegoilta ympäri Suomen.

Koulutuksessa haetaan yhteisöllisesti keinoja esimerkiksi siihen, kuinka sytyttää oppilaissa matematiikkainnostus. Osallistujia kannustetaan jakamaan toisile omia käytänteitään.

— On upeaa, että voimme oppia näin toinen toisiltamme ja etsiä yhdessä ratkaisuja opetuksen haasteisiin, Aksela iloitsee. 

Koulutusohjelmassa on ollut mahdollista osallistua myös lähijaksoille yhdessä muiden osallistujien kanssa ja ne ovatkin olleet pidettyjä. Pitkät etäisyydet tai rahoituksen puute saattavat kuitenkin nousta kynnykseksi osallistumiselle.

— Verkkokursseja tarjoamalla haluamme avata opettajille ja kasvattajille maantieteellisesti tasa-arvoisen mahdollisuuden kouluttautua, kertoo Aksela.

Verkko mahdollistaa osallistumisen paikan lisäksi myös ajasta riippumatta, joten aiheisiin voi palata aina, kun sopivalta tuntuu. Materiaalit jäävät saataville myös hankkeen päättymisen jälkeen.

Il­moit­tau­du kurs­seil­le

LUMATIKKA-täydennyskoulutusohjelmaan voi ilmoittautua ohjelman verkkosivuilla. Verkkosivulla on lisätietoja koulutuksen sisällöstä, aikataulusta ja lähikoulutusten paikkakunnista.

Lisätietoja

Ohjelman johtaja, professori Maija Aksela, LUMA-keskus Suomi / Helsingin yliopisto, p. 050 514 1450, maija.aksela@helsinki.fi

Projektisuunnittelija Eveliina Hietakymi-Sandberg, LUMA-keskus Suomi / Helsingin yliopisto, p. 050 514 9190, eveliina.hietakymi@helsinki.fi

LUMA-keskus Suomi on opetus- ja kulttuuriministeriön asettama verkosto, jonka tehtävänä on innostaa ja kannustaa lapsia ja nuoria matematiikan, ympäristöopin, luonnontieteiden ja teknologian opiskeluun ja harrastamiseen uusien tiede- ja teknologiakasvatuksen avausten kautta, tukea opettajia elinikäiseen oppimiseen varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin koko Suomessa sekä vahvistaa tutkimuspohjaista opetuksen kehittämistyötä.

Hankehallinto lomalla heinäkuun – sähköpostipäivystys

LUMATIKKA-hankehallinto lomailee heinäkuun ajan. Loman aikana yleiseen yhteydenotto-osoitteeseen info@lumatikka.luma.fi lähettämiisi sähköposteihin vastaavat opetusavustajat Anni Jyrinsalo ja Minna Hirvonen.

Opetusavustajat päivystävät myös kesän verkkokursseilla. Minna on yhteyshenkilö kurssilla LUMATIKKA 1: Matematiikan polulla varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle ja Anni kurssilla LUMATIKKA 2: Varhaiskasvatus ja esikoulu.

Opetusavustajien suorat sähköpostiosoitteet ovat minna.m.hirvonen@helsinki.fi ja anni.jyrinsalo@helsinki.fi.

Virkistävää kesää, ja nähdään syksyn koulutuksissa! Olethan jo ilmoittautunut? Katso kurssien aikataulut ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa https://lumatikka.luma.fi/ilmoittautuminen.

Syksyn 2019 kurssi-ilmoittautumiset ovat alkaneet

Koulujen ja päiväkotien lukuvuodet lähestyvät loppuaan. Ehkä haluat antaa hetken ajatuksistasi jo seuraavalle lukuvuodelle ennen ansaittua kesälomaa – kuinka minä kehittäisin omaa matematiikan opetustani ensi lukuvuonna?

LUMATIKKA-täydennyskoulutusohjelman kurssien syksyn koulutuskalenteri on valmistunut ja ilmoittautuminen on alkanut! Lähes kaikki ohjelman kurssit on mahdollista suorittaa täysin verkossa. Järjestämme joillain kursseilla myös vapaaehtoisia lähikoulutuksia tukemaan verkko-opintojasi. Espoossa, Helsingissä, Joensuussa ja Tampereella on koulutuksia suomeksi. Helsingissä, Turussa ja Vaasassa ruotsiksi.

Syksyn kurssien aikataulut, paikkakuntatiedot ja ilmoittautumislomakkeet löydät kootusti osoitteesta lumatikka.luma.fi/ilmoittautuminen. Huomasithan, että järjestämme myös kesällä muutamia kursseja!

Paina kuvaa nähdäksesi rakenne suurempana.
Klicka för större bild.

Kesäkuu

LUMATIKKA 1: Matematiikan polulla varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle
LUMATIKKA 2: Varhaiskasvatus ja esiopetus
LUMATIKKA 3: Origameilla oivalluksia oppimiseen (Jyväskylä 5.6.)
LUMATIKKA 3: GeoGebran hyödyntäminen lukiomatematiikan opetuksessa (Jyväskylä 5.6.)

Syyskuu | September

LUMATIKKA 1: Matematiikan polulla varhaiskasvatuksesta toiselleasteelle
LUMATIKKA 1: På matematikstigen från småbarnspedagogiken till andra stadiet
LUMATIKKA 2: Varhaiskasvatus ja esiopetus
LUMATIKKA 2: Småbarnspedagogiken och förskolan
LUMATIKKA 2: Luokat 1-6
LUMATIKKA 2: Klasserna 1-6
LUMATIKKA 2: Luokat 7-9
LUMATIKKA 2: Klasserna 7-9
LUMATIKKA 2: Lukio
LUMATIKKA 2: Ammatillinen koulutus
LUMATIKKA 3: Ohjelmoinnin merkitys matematiikan opetuksessa
LUMATIKKA 3: Problemlösning med problemsekvenser
LUMATIKKA 3: Projektit opetuksen polkimena
LUMATIKKA 3: Ymmärrystä ongelmanratkaisuun

Lokakuu | Oktober

LUMATIKKA 3: Algoritmisen ajattelun kehittäminen
LUMATIKKA 3: Automaattinen arviointi STACK
LUMATIKKA 3: Matematiikkaa kehollisesti ja liikkuen
LUMATIKKA 3: Matematik som verktyg i naturvetenskap
LUMATIKKA 3: Programmering
LUMATIKKA 3: Projektinlärning
LUMATIKKA 3: Rakennetaan matemaattisia esineitä

Helsingin Sanomat: Uusia ratkaisuja matematiikan osaajien pulaan

Helsingin Sanomat kirjoitti keskiviikkona 24.4.2019 Kotimaa-osastolla alakoulun matematiikan tehtävien muutoksesta toiminnallisempaan suuntaan. Uusia ratkaisuja taitotason nostamiseen ja polarisaation pienentämiseen on pyritty löytämään mm. toiminnallisella, kokeellisella ja ongelmanratkaisuun pohjautuvalla työskentelyllä.

Artikkeliin oli haastateltu myös LUMATIKKA-työryhmän matematiikan opetuksen ammattilaisia, yliopistonlehtoireita Anu Lainetta Helsingin yliopistosta ja Jorma Joutsenlahtea Tampereen yliopistosta.

Menivätkö alakoululaisesi matikan kotitehtävät yli hilseen? Niin pitääkin, kannustaa yliopistonlehtori Anu Laine. “Oppisisältöihin on tullut yhä enemmän ongelmanratkaisuun liittyviä tehtäviä. Niissä lapsi ja aikuinen lähtevät samalta viivalta, eikä lukion pitkäkään matematiikka pelasta.”

HS 24.4.2019

Laine on yksi LUMATIKKA-valinnaiskurssin Ymmärrystä ongelmanratkaisuun suunnittelijoista ja kouluttajista. Kurssin tavoitteena on innostaa ongelmanratkaisuun ja sen opettamiseen esiopetuksen ja alaluokkien oppilaita ja opettajia. Usean vuoden kehitystyön tuloksena syntynyt verkkokurssi alkaa syyskuussa 2019.

Lue lisää kurssin sisällöstä! | Tilaa muistutus sähköpostiisi ilmoittautumisen alkamisesta!

Yliopistonlehtori Jorma Joutsenlahdelle kielentäminen on ollut pitkäaikainen missio. “Matematiikan kielentämiseen pitää opettaa. Perusidea on siinä, että laitetaan oppilaat puhumaan matematiikkaa, jolloin he samalla jäsentävät omaa ajatteluaan. Palaute on ollut valtavan positiivista. Moni on sanonut, että nyt vihdoin ymmärtää, mistä on kyse.”

HS 24.4.2019

Joutsenlahti on toiminut vastuusuunittelijana LUMATIKKA-koulutuksen luokka-astekohtaisen osion alakouluopettajien kurssilla. Kurssin kantavana voimana on ollut kielentämiskulttuurin tuominen alakoulun matikan tunneille. Kurssin seuraava toteutuskerta on syyskuussa 2019 – nyt myös täysin verkossa! Vapaaehtoisia lähitapaamista tarjotaan Helsingissä ja Joensuussa sekä ruotsiksi Vaasassa ja Helsingissä.

Lue lisää kurssin sisällöstä! | Tilaa muistutus sähköpostiisi ilmoittautumisen alkamisesta!

Voit lukea Hesarin artikkelin kokonaisuudessaan ja kokeilla, miten ongelmanratkaisuun perustuvat tehtävät suvuvat: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006081707.html (sisältö vain tilaajille).